Yoshi on kulkenut pitkän matkan elämänsä aikana – Toscanan auringon alta aina Euroopan pohjoisimpaan kärkeen.
Pari minuuttia kävelyä ja oletkin yksin erämaassa.
Ilma oli kostea ja sumuinen. Jäi Nordkappin upeat maisemat ja meri näkemättä tältä päivä, mutta meillähän ei ole mihinkään kiire. Päätin siis jäädä yöksi läheiselle parkkipaikalle.
Aamu näytti huomattavasti kirkkaammalta.
Vilaisu säätiedusteluun, lupailee poutaa ja selkeää klo. 11.00. Kartturi valmiina uuteen yritykseen.
Tasan klo. 11 ilma kirkastui – hetkeksi vain hetkeksi. Se riitti, sillä minä näin – näin meren.
N. 5 minuuttia kunnes sumu jälleen valtasi kaiken alleen.
Mitä on tämän meren päässä ja mihin se päättyy? Ehkä lähestyvät ”avaruustutkijat” tietävät vastauksen.
Sumupilvet peittävät maiseman hetkessä
Nordkapin tie on kapea ja näkyvyys lähes nolla. Pois lähtiessäni vastaani ajaa suomen kilvissä oleva matkailuauto – ja aivan keskellä tietä. Minä menin niin reunaan kuin piennar antoi varaa, pysähdyin ja odotin, odotin, että tuo urvelo olisi hieman edes siirtynyt ajamaan oikeammalle reunalle, mutta ei. Siinä se posotti keskellä tietä vaan tulemaan ja PAM. Sinne roikahti mun sivupeili.
Ja se mulkku vaan jatkoi tyytyväisenä matkaansa. Hetken mietin mennäkö perään etsimään kyseistä autoa. Mitä minulla on siellä vastassa? Hyvin pelokas ja järkytyksestä tutiseva suuresti pahoitteleva kuski tai sitten siellä on se perus suomalainen ”olen mies ja aina oikeassa” täydessä raivossa valmiina listimään kaikki… ja tätä en todellakaan halunnut kohdata ja upeaa rauhaisaa roadtrippiäni pilata.
Ja koska peilini kuoret vaan vaurioituivat ja itse sivupeili säilyi onneksi ehjänä niin sain sen takaisin paikalleen, joten päätin jatkaa matkaani.
Yksi pyyntö minulla kyllä on teille arvon kanssa eläjät – harjoitelkaa sitä isoa autoa ajamaan jossain muualla kuin Norjan kapeilla vuoristoteillä.